maanantai, 11. joulukuu 2006

Eikö yksi kirjoitus riitä tehtävään?

Olen kertaalleen jo kirjoittanut chatista ja keskustelupalstoista, mutta kävin nyt Suomi 24-keskustelussa heittämässä kommentin joululahjoihin liittyen. Keskustelua käytiin tyyliin, mitä ostaisi lahjaksi poikaystävälle, kyseltiin vinkkejä, mitä voisi itse tehdä, joululeipomuksista jne. vaikka minulla olisi ylenmäärin ylimääräistä aikaa, en tuhlaisi sitä näillä keskustelupalstoilla, sillä minusta tämäntyylisillä palstoilla ja chatissa aikaansa viettävät ne, joilla ei ole muuta järkevää tekemistä. Ehkä he ovat opiskelijoita, pitkästyneitä kotiäitejä, työttömiä jne. Jokohan tämä lisäys riittää tehtävän hyväksytysti suorittamiseen?

Maija, olet myös sitä mieltä, että tehtävä 2 on tekemättä. Olen siitäkin jotain laittanut blogiin ja olet sitä kommentoinut. En ehkä ole kaikkia tehtäviä ehtinyt pohtimaan tarpeeksi syvällisesti, mutta olen tehnyt nämä tehtävät aina silloin, kun olen kotoa päässyt irrottautumaan. Olen tällä kertaa istunut reilun tunnin täällä työpaikallani, ja äsken soittivat jo kotoa, että pienin, 5-vuotias on oksennustaudissa. Mukava yö tiedossa ja pyykkiä riittää. En ole ehtinyt soittamaan sinulle tuosta blogin ulkoasusta, marraskuu näyttää olevan vinksallaan, mutta loka-ja joulukuu taitavat olla ok. Ajankäyttölomake on minulla vielä täyttämättä, yritän tehdä sen huomenna. terveisin Toini

sunnuntai, 26. marraskuu 2006

Ongelmia tietoyhteiskunnassa

Ongelmia tietoyhteiskunnassa - ei sen laajemmalla kuin omassa koneessani. Jossakin keskustelussa kirjoitin, miten vaikeaa olisi tulla toimeen työssä ilman tietokonetta. Yhtenä päivänä sitten kävi niin, että tulostin lakkasi toimimasta kesken päivän. Ilman mitään varoituksia ja temppuiluja. Hävisi koneelta kesken kaiken - sitä ei löytynyt koko koneelta, mutta kuitenkin oli olemassa, kun yritin asentaa uudelleen.  Siinä sitten tuhrasin ja koetin saada vekotinta toimimaan. Mutta turhaan. Sitten tuli työkaverini, joka taas yritti. Sitten vielä kolmas henkilö ihmetteli moista. Lopulta pyysin vähän viisaamman, sanoisinko " vertaisohjaajan" apuun. Aikansa rassattuaan hän sai koneen toimimaan, sanoi tulostimen ajurissa olleen vikaa.

Toinen vika tuli pikkuhiljaa: nettiin en aina päässyt - yhteys oli vajaa tai jotain sinnepäin. Eräänä päivänä en enää päässyt nettiin lainkaan. Eikun taas soittamaan sille "vertaisohjaajalle". Aikansa näpelöi konetta, resetoi modeemin ja sanoi, että modeemissa on varmaan vika. Soitin vielä KPY:lle, ja sieltä sanottiin linjan toimivan tänne asti, eli modeemin uusinta on edessä. Uuden modeemin sain, ja nyt yhteys toimii. Pankkiin en kyllä saa yhteyttä, mikä lie sille tullut. Meillä on käytössä kultalinkki.

Kaikki ongelmat tulevat yleensä silloin, kun on kiire muutenkin eikä joutaisi niitä ratkomaan. Missähän saisi opastusta tällaisten ongelmatilanteiden varalle - vai onko tyhjää työtä yrittääkään takoa teknistä osaamista kaikkien päähän?

sunnuntai, 26. marraskuu 2006

Edullinen ja nopea netti korpeen

Kerron tässä Image Worldin yritysvierailulla Laurin mainitsemasta lehtijutusta, jossa Varpaisjärven sivukylälle on rakennettu nettiyhteys puolalaisen operaattorin avulla.

Jäätyään eläkkeelle Lapinlahden lukion rehtori Eero Ryhänen halusi jatkaa opiskeluaan väitöskirjan teolla. Tähän tarvittiin laajakaistayhteys, mutta sitä ei saatu katvealueelle 7 kilometrin päähän Varpaisjärven kirkonkylältä. Aluksi hänellä oli puhelinmodeemiyhteys, mutta se oli liian hidas. Eero alkoi etsiä tietoa nopeammasta tiedonsaantimahdollisuudesta. Operaattorit anoivat ymmärtää, ettei se kannata, koska maalla tuskin konetta tarvitaan muuhun kuin sähköpostin lukuun.

Tämän vuoden alussa hän sai vinkin saksalaiselta ystävältään kokeilla satelliittiyhteyttä. Satelliittikaistan tarjoajia on tämän vuoden aikana ilmaantunut markkinoille useita, mutta Eero sopi yhteyksistä suoraan puolalaisen operaattorin kanssa. Nyt hänellä on noin 400 kb:n sekunttivauhdilla nakuttava yhteys. Hinta on 23 euroa kuussa, josta 10 euroa menee kotimaiselle operaattorille, loput Puolaan. Hän on Euromarketing-yhtiön ensimmäinen Puolan ulkopuolinen asiakas.  Ennen puolalaista operaattoria hän ehti kokeilla saksalaisen firman välittämää yhteyttä Astra 19.2 E satelliitin kautta, mutta yhteys katkesi operaattorin vaihdettua taivaalla satelliittia. Käytössä oli myös Eutelsatista Open Sky.

Eero kertoo lehtijutussa olleensa umpimetsässä aloittaessaan. Koko satelliittitekniikan käsitteistö oli tuntematon ja kotimaasta tiedonsaanti oli vaikeaa. Mutta nyt hän on tyytyväinen aikuisopiskelija.

sunnuntai, 26. marraskuu 2006

Ongelma blogin ulkoasussa

Mitähän lienen osannut tehdä, kun sain nämä kirjoitukset siirtymään vasemmalle väärään kohtaan? Luulen, että moka tuli siinä, kun laitoin tietoa ranskalaisilla viivoilla, jotka nekään eivät näy julkaistussa blogissa oikeissa kohdissa kaikki, vaikka kirjoitettaessa ovat oikeilla paikoilla. Korjatuksi en saanut, vaikka kokeilin vaikka mitä. Enää en uskalla tehdä mitään, ettei kaikkia häviä. Viisaammat antakoot vinkkejä.

sunnuntai, 26. marraskuu 2006

Chattailusta ja keskustelupalstoista

Kävin tutustumassa muutamaan chattiin ja keskustelupalstaan. Chattia en ole ennen käyttänyt, mutta kirjauduin sisään ja jonkin kommentin laitoinkin.En tiedä, jäinkö roikkumaan chattialueelle, kun ei siinä ollut mitään uloskirjautumista. Tosin, sisään pääsi nimimerkillä eikä tarvittu mitään rekisteröitymistä. Chatissa oli hiljaista näin sunnuntaiaamuna. Mielestäni chattailu on enemmänkin nuorten ja sellaisten hommaa, joilla ei ole paljon muuta ajankulua. Itseäni chattailu noissa piireissä ei sytyttänyt.

Katsoin myös muutamaa keskustelupalstaa, puutarhapuolta, käsitöitä ja jossakin keskusteltiin mm. terveysasioista. Keskustelua käytiin nimimerkeillä, mutta viestit olivat asiallisia. Esim. puutarhakeskustelussa harrastajat antoivat toisilleen vinkkejä eri kysymyksiin, ja keskustelua käytiin esiintulleista ongelmista. Vastauksia kaikki eivät olleet saaneet, mutta keskustelua kuitenkin oli lähes päivittäin, "sesonkiaikana" vilkkaammin. Aulabaarin keskustelussa viestit tulivat vilkkaasti, keskustelussa oli mukana sekä miehiä että naisia. Ainakin osaan keskusteluista pääsi osallistumaan rekisteröitymättä, mutta oli myös alueita, joihin tuli rekisteröityä. Tietyn aihepiirin, esim.puutarha, käsitö, autot, keskustelualueet sopivat mielestäni niistä asioista kiinnostuneiden tiedon ja ajatusten vaihtoon ikään ja sukupuoleen katsomatta ja yleisissä keskusteluaiheissa kuka tahansa mielipiteensä sanoa haluava voi osallistua.